Tilikauden 2016 urakat valmistumassa. torstai 15. syyskuuta 2016

Taloyhtiöiden tälle vuodelle tilatut korjausurakat valmistuvat suunnitelluissa aikatauluissaan. Kesän aikana Sauvossa on As Oy Hakkispuistossa tehty betonijulkisivukorjaukset Rakennus Huuhkan kanssa ja As Oy Karinpellossa LVI-Kuustonen on uusinut öljylämmitysjärjestelmän öljyä säästävään nykytekniikkaan. As Oy Sauvon Rivissä uusittiin ikkunat Pihlan kanssa, huolehtien samalla riittävästä korvausilman saannista myös urakan jälkeen.

As Oy Vahtisenkaari siirtyi maalämpöön viikko sitten Tipitek Oy:n toimiessa pääurakoitsijana ja kesän aikana huollettiin myös yhtiön alkuperäiset kolminkertaiset ikkunat kestämään tulevia vuosia TRS-Maalauksen avustuksella.

Isoimmista urakoista menossa on vielä käyttövesiputkiston saneeraus As Oy Kirveskalliontiellä. Urakoitsijoina toimivat Sauvon Sähkötarvike sekä Turun Sisustustyö ja urakka valmistuu suunnitelman mukaisesti lokakuun puolella.

Turun kohteista As Oy Suutarinkatu 20:n uusi salaoja- ja hulevesijärjestelmä kruunattiin uusimalla kattovesien sadevesijärjestelmä Priimakaton kanssa. Samalla alueen yhtiöissä liityttiin tarvittavilta osin kaupungin hulevesiverkostoon. Työ jatkunee joissakin yhtiöissä kiinteistöjen hulevesijärjestelmien päivityksinä jo ensi kesänä.