Asiakkaidemme Sampo-omistukset ajantasalla! keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Turun Sanomat on uutisoinut talven aikana Sampo Vakuutusosakeyhtiön paperisten osakekirjojen mahdollisesta mitätöimisestä kevään 2017 yhtiökokouksessa. Monesta taloyhtiöstä tuli osakkeenomistaja 80-luvulla, Sammon muuttuessa osake- ja pörssiyhtiöksi. Sammon osakeluettelossa v. 1987 on esimerkiksi Turun keskusta-alueen taloyhtiöistä kymmeniä. Monet taloyhtiöt ovat vuosien varrella vaihtaneet omistuksensa vakuutusmaksuihin tai myyneet osakkeet pois taseestaan. Joidenkin taloyhtiöiden arkistoissa saattaa kuitenkin olla tällä hetkellä jopa tuhansien eurojen arvoinen paperi, jota ei ole merkitty yhtiön taseeseen tai liitetietoihin. Taloyhtiön osakeomistukset Sammon viimeisestä, vuoden 1997 paperiosakerekisteristä voi helposti selvittää yhtiön hallituksen puheenjohtaja tai isännöitsijä esim. Sammosta. Jos siis yhtiösi on merkitty esim. tuohon 1987 osakeluetteloon, eikä osakkeiden realisoinnista löydy tietoa eivätkä ne ole siirretty arvo-osuusjärjestelmään, on aika selvittää taloyhtiönne mahdollinen omistus.

 

Tiedoksi asiakkaillemme: Asiakkaidemme Sampo omistukset on selvitetty ja tarvittaviin toimenpiteisiin on ryhdytty.